Sivut

tiistai 6. helmikuuta 2018

Suolakinuski-blondiet

Miltä kuulostaisi hieman raa'aksi jätetty keksitaikina yhdistettynä kinuskiin? Ja keksitaikinaan sekoitettuna ja koko komeuden päälle ripoteltuna vielä sormisuolaa? Voin kertoa, että se on täydellistä. ♥

Nämä olivat siis ihan käsittämättömän ihania! ♥ Juuri niin ihanan tahmaisia, pehmeitä, meheviä ja ihanan suolaisen makeita kuin miltä kuulostavatkin. Kannattaa myös huomata, ettei näihin tule lainkaan suklaata, vaikka tahmaisuuden perusteella voisi niin kuvitellakin. Salaisuus piilee paistoajassa. Jälleen korostan ettei näitäkään saa paistaa liikaa, vaan näiden pitää olla vielä hieman raakoja uunista otettaessa.

Resepti Wicked Sweet Kitchen -blogista.


Suolakinuski-blondiet
(9-16 palaa, neliskulmainen vuoka n. 20 x 20 cm)

230 g voita 
2½ dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
 6 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1½ tl sormisuolaa (ei tavallista suolaa!)


Lisäksi:
1 tölkki keitettyä kondensoitua maitoa
½ tl sormisuolaa 

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele neliskulmaisen vuoan pohja ja reunat huolellisesti. Jos käytät irtopohjavuokaa, pingota pohjalle leivinpaperi. Vuoan koko on noin 20 x 20 cm, mutta hieman isompikin käy. Reunojen kannattaa olla mahdollisimman korkeat.

Sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, ruokasooda ja sormisuola. Laita sivuun.

Vaahdota pehmeä voi, fariinisokeri ja hienosokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, ja vatkaa tasaiseksi jokaisen jälkeen. Lisää lopuksi kuivat ainekset joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Vältä liikaa sekoittamista.

Levitä noin 2/3 taikinasta vuoan pohjalle. Paista pohjaa noin 10 minuuttia uunin keskitasolla (4-tasoisessa uunissa toisiksi alin), kunnes pohja on hieman kiinteytynyt mutta ei saanut vielä juurikaan väriä. Tarkkaile uunia.

Ota pohja uunista ja levitä kondensoitu maito pohjan päälle tasaisena kerroksena. Lusikoi loput taikinasta päälle. Ripottele sormisuola taikinan päälle ennen uuniin laittamista.

Paista vielä noin 10-15 minuuttia vuokasi koosta riippuen, tai kunnes reunat ovat saaneet aavistuksen väriä. Keskiosa saa olla vielä tutiseva. Älä paista liian kauan! Tarkkaile paistumista. Ota uunista ja anna jäähtyä huoneenlämmössä.

Laita jääkaappiin jähmettymään ennen leikkaamista. 

Vinkkejä: 
- Oma vuokani oli 21 x 21 cm irtopohjainen piirakkavuoka, jossa reunat olivat vain muutaman sentin korkeat. Se oli liian pieni tähän tarkoitukseen, en saanut kinuskiakaan väliin mahtumaan koko määrää. Sitä pitäisi siis olla enemmän kuin mitä kuvissa näkyy. Koska piirakka oli tästä johtuen hieman matalampi, omassa uunissani paistoaika kinuskin lisäämisen jälkeen oli vain 10 minuuttia ja siltikin se oli ehtinyt jo ottaa kevyesti väriä kauttaaltaan. Rakenne oli kuitenkin onneksi täydellinen. ♥ Suosittelen silti ehdottomasti käyttämään korkeampaa vuokaa!
- Paistoajat ovat todella uunikohtaisia, joten en voi kylliksi korostaa, että tarkkaile paistumista. Jos olet epävarma, ota uunista mieluummin liian aikaisin, kuin että paistaisit varman päälle liikaa.
- Käytä nimenomaan vain sormisuolaa, ei missään nimessä tavallista suolaa.
- Maku vain paranee, jos maltat antaa näiden olla jääkaapissa yön ylitse. Parhaimman makuisia nämä ovat, jos annat niiden olla jonkin aikaa huoneenlämmössä ennen tarjoilua.
- Jos kondensoitua maitoa jää yli, voit vaikka käyttää sen näiden koristeluun.

torstai 1. helmikuuta 2018

Suklaahippu-kuppikeksit

Jälleen uusi suklaahippukeksi-resepti! ♥ Koska eihän mikään vaan voi olla parempaa?

Nämä ovat ihanan erilaisia cookieita, sillä nämä paistetaan muffinssipellillä. Tällöin saa tehtyä todella paksuja, meheviä ja todella suklaisia keksejä.

Tässä(kin) reseptissä on todella tärkeää, ettet paista keksejä liian kauan! Niiden pitää olla vielä hieman raakoja uunista otettaessa, jotta rakenteesta tulee täydellinen. Tätä ei vaan voi korostaa liikaa, se on se salaisuus. Toinen asia, jota ei kannata ohittaa, on taikinan pitäminen jääkaapissa ennen paistoa. Se on vähintään yhtä tärkeää kuin se, ettet koskaan laita keksejä uuniin kuumalle muffinssipellille, vaan aina kylmälle.

Älä myöskään lisää jauhoja enempää kuin ohjeessa sanotaan. Taikina saattaa olla pehmeää valmiina, mutta siksi sen pitääkin antaa jähmettyä jääkaapissa ennen paistoa.

Jos olet yhtä rakastunut pehmeisiin suklaahippukekseihin kuin minä, kokeile ihmeessä näitäkin ♥

Resepti bongattu Wicked Sweet Kitchen -blogista.