perjantai 23. huhtikuuta 2010

Ihanan suklaiset muffinssit, made by my darling ♥

Nyt se on sitten päätetty: Mä en tee enää yksiäkään suklaamuffinsseja itse, sillä miesystäväni saa niistä paljonpaljon parempia kuin minä ;) Kiitos siis jälleen omalle ihanalle leipurimestarilleni! ♥

Tosi ihana muffinssiresepti tämä! Googlettamalla löysin sattumalta. Tästä tuli kertarysäyksellä yksi suosikeistani. Nimensä mukaisesti tosi meheviä ja ihania. Ja olivatpa elämäni ensimmäiset muffinssit, jossa ensteks vatkataan sokeri ja rasva vaahdoksi, eikä sokeria ja munia. Hyvin onnistuivat näinkin !

Tästä tulee yllättävän iso taikinamäärä. Vaikka meilläkin oli isoja amerikan muffinssivuokia ja laitettiin vuoat ihan reunojaan myöten täyteen, niin saatiin melkein 20 kpl :D

Ohje on peräisin Avoelämys-blogista, kiitos ja kumarrus! : )

Tehtiin sen verran muutoksia tähän ohjeeseen, että tuon mainitun 150 g suklaata sijasta rouhittiin taikinan sekaan paljon pätkiksiä mitään määriä miettimättä, ja lisäks pistettiin jokaseen vuokaan suklaapalasia ennen taikinan jakamista. NAM! : )



Mehevät suklaamuffinssit

 200 g margariinia
2,5 dl sokeria
3 munaa
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
n. 150 g rouhittua tummaa suklaata
2 dl maitoa


Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen välillä sekoittaen. Sekoita loput aineet keskenään (paitsi maito) ja sekoita rasvavaahtoon. Lisää lopuksi maito taikinaan nopeasti sekoittaen. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.