maanantai 12. maaliskuuta 2018

Kinderpiirakka

Kinderpiirakka lienee nykyisin jo kaikille tuttu pääsiäisleivonnainen, jota kuitenkin leivotaan ihan ympäri vuoden. Nimensä se on saanut Kinder-suklaata muistuttavasta kuorrutteestaan. Ja herkullistahan tämä on kuin mikä, joten jos et oo vielä kokeillut tai vaikka olisitkin, niin leivo ihmeessä näitä! ♥

Resepti Kinuskikissalta.


Kinderpiirakka

Pohja:
75 g voita tai margariinia
¾ dl sokeria
1 muna
1 ¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl kermaa
60 g maitosuklaata


Vanilja-voikreemi:
80 g huoneenlämpöistä voita
1 dl vaniljakreemijauhetta
2 rkl kermaa


Suklaakuorrute:
100 g maitosuklaata
15 g huoneenlämpöistä voita


Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. (Itse laitan aina molemmat kerralla). Rouhi maitosuklaa veitsellä ja sekoita taikinaan nopeasti.

Voitele irtopohjainen piirakkavuoka (9,5 x 33 cm). Levitä taikina vuoan pohjalle. Halutessasi voit laittaa vuoan ympärille foliosta muotoillun suojan, jotta paiston aikana mahdollisesti tihkuva rasva ei sotke uunia. Paista pohjaa 200 asteessa noin 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä hetki vuoassa. Poista vuoan reunus ja irrota piirakkapohja teräksisestä levystä esim. muovisen lastan avulla. Siirrä tarjoilulautaselle.

Vatkaa vanilja-voikreemin voi kuoheaksi vaahdoksi. Lisää vaniljakreemijauhe ja lopuksi kerma. Sekoita sileäksi. Levitä kreemi pohjan päälle tasaisesti. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti.

Paloittele maitosuklaa ja sulata varovasti mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Sekoita suklaasulan joukkoon huoneenlämpöinen pehmeä voi. Levitä kuorrute vaniljakreemin päälle esim.palettiveitsellä.
Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa.

26 kommenttia:

  1. Mulla on jo ihan liian pitkä aika tämän herkun leivonnasta! *slurps*
    Kinder tosiaan sopii ihan mihin vuodenaikaan tahansa, mutta etenkin pääsiäisen aikoihin sitä alkaa niin kovin tekemään mieli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutaku leipomaan siis! 😉 Ja totta, varsinkin pääsiäisenä on pakko tätä piirakkaa saada 😍

      Poista
  2. Ai että, olin jo unohtanut tämän olemassaolon! Kinderpiirakka on niin hyvää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! 😍 Hyvä että tuli mieleen sitten taas 😄👍🏻

      Poista
  3. Voi ihanuus miten mehevän näköisiä paloja! ;P Olisi kiva maistaa tätä Kinuskikissan versiota, että onko se kuinka paljon saman makuista kuin se jota mitä teen. Ohje on hieman erilainen. Luulen silti ettei ne hirveästi eroa toisistaan, mutta voisi kokeilla joskus tätäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤ Ja tiiätkö mä oon just sitä sun ohjetta ihaillut ja miettinyt että teen sillä ohjeella ehdottomasti, jos joskus tartten pellillisen! 😄 Mä luulen että se on vielä tätäkin mehevämpää, koska sekoitettavat taikinat on aina mehevämpiä kuin muut. Toivottavasti pian saisin tarpeeks syöjiä jostain kasaan, niin pääsisin kokeilemaan! 😍

      Poista
  4. Tätä pitää ehdottomasti tehdä! Oon joskus ennenkin tehnyt, mutta tais olla vähän erilainen resepti. Seuraavaksi teen tällä ohjeella :)

    VastaaPoista
  5. Nam, kyllä maistuisi nyt palanen kahvin kanssa��

    VastaaPoista
  6. Kinderpiirakka on jäänyt kokeilematta. Täytyy ehdottomasti leipoa tätä lasten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tiiätkö mäkin oon haaveillut näistä vuosikausia, siitä asti kun näistä tuli villitys joku tuhat vuotta sitten! Ja nyt vasta tein ekan kerran 😂 Ihan älyttömän ihania, aion tehdä kyllä pian uudestaan! 😍 Tee ihmeessä siis säkin 😉

      Poista
  7. O-ou, aikas herkun näköistä! :p Näyttää niin pehmoiselta, ja mehevältä. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Tää on juuri niin mehevää ja pehmoista kuin miltä näyttääkin 😍

      Poista
  8. Oijoi, tässähän alkaa ihan kuola valua kun tätä herkkua katselee! :D Itselläni olisi myös tarkoitus leipoa kyseistä piirakkaa tässä pääsiäisen alla. Tämä on vain NIIN hyvää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinderpiirakka tosiaankin on ihanaa! 😍 Mä aion seuraavaks tehdä pellillisen, kun eihän tämmönen pieni just riitä mihinkään 😂

      Poista
  9. Kinderpiirakka on niiin hyvää!

    VastaaPoista
  10. Tätä täytyy ehdottomasti tehdä pääsiäiseksi :) :)

    VastaaPoista
  11. Näyttää niin hyvältä! Tätä en ole vielä kokeillut koskaan. Täytyy ottaa tavoitteeksi vaikka tänä pääsiäisenä leipoa tätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 😊 Tee ihmeessä, tämä on just täydellinen pääsiäisherkku ❤

      Poista
  12. Viikonloppuna kinder-piirakka on to-do-listalla. Mielenkiintoinen tuo kreemiosuus. Poikkeaako paljon perus tomu-voi-kreemistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aion kanssa tehdä tätä pian uudestaan! 😄 Ja siis joo toi vanilja-voikreemi oli mun mielestä ihanaa, tosi vaniljaista. Ja oli tosi mukava rakenteeltaan syödä. Aion itse napata tuon kreemin muuhunkin käyttöön 😊

      Poista
  13. Nam kuulostaapa ihanalta! Pitääpä kokeilla pääsiäsenä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥