sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Banoffee :)

Kuva: © Esa Salonen

 Banoffee

Pohja:
300 g Safari-keksejä
100 g voita


Täyte:
397 g (=1 tlk) kondensoitua maitoa
  2 banaania
2 dl flora vispiä tai vispikermaa
2 tl vaniljasokeria

(ripaus sokeria)
kaakaojauhetta 

 
Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin.

Pingota 24-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat toffeen kondensoidusta maidosta.

Kaada kondensoitu maito mikronkestävään astiaan ja keitä sitä mikrossa noin 5-7 min välillä hyvin sekoittaen. HUOM! Varo ylikuohumista, eli tarkkaile mikroa koko ajan!  Kun kinuski on sopivan paksua, kaada se keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin jäähtymään.

Tai jos haluat tehdä pidemmän ja hieman helpomman kaavan mukaan:

Poista purkista etiketti ja laita purkki avaamattomana kattilaan.
Laita vettä niin paljon, että purkki peittyy.
Keitä miedolla lämmöllä kolme tuntia. Lisää keittämisen aikana vettä tarvittaessa.
Anna purkin jäähtyä hieman ennen avaamista.

Aukaise purkki ja kaada toffee keksipohjan päälle.

Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla ja halutessasi ripauksella sokeria.

Pilko yksi banaani toffeen päälle, peitä torttu kermavaahdolla ja pilko toinen banaani kermavaahdon päälle. Vaihtoehtoisesti voit myös pilkkoa kaikki banaanit toffeen päälle ja peittää banaanit kermavaahdolla.

Siivilöi lopuksi vasta juuri ennen tarjoilua kaakaojauhetta tortun päälle ja herkuttele! :)

4 kommenttia:

  1. Oi vitsi, oon niin monta kertaa suunnitellu että tekisin tota Banoffee-kakkua, mutta vieläkään en oo saanu aikaseks. Täytyypä nyt kesän kunniaks koittaa tsempata :D näyttää kyllä tosi herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai :D Kannattaa kyllä ehdottomasti tehdä, banoffee on ihan parasta! :) Mulla on kyllä kans loputon lista kaikkee mitä pitäs kokeilla, eikä koskaan sit osaa päättää mitä tekis... :D

      Poista
  2. Miten kallista tuo kondensoitu maito on ja jokohan sitä saa ihan tavallisista ruokakaupoista ympäri suomen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua onpas vastaus venähtänyt kun en oo jostain syystä saanut sähköpostiin ilmoitusta ollenkaan! Pahoitteluni! :( Ihan tarkkaan en nyt muista miten paljon kondensoitu maito maksaa, mutta siinä 4 € paikkeilla per tölkki, kaupasta riippuen. Yhdessä tölkissä on 397 g.

      Ja aika hyvin sitä on jo saatavilla tavallisistakin kaupoista! Itse yllätyin löydettyäni sitä meidän kylän pienestä K-marketistakin jopa :D Kun taas toisessa K-marketissa ei ollut ollenkaan. Vaihtelee siis mistä löytyy :D Mutta ainakin isoimmista marketeista takuulla löytyy, kannattaa käydä katselemassa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥