sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Banoffee :)

Kuva: © Esa Salonen

 Banoffee

Pohja:
300 g Safari-keksejä
100 g voita


Täyte:
397 g (=1 tlk) kondensoitua maitoa
  2 banaania
2 dl flora vispiä tai vispikermaa
2 tl vaniljasokeria

(ripaus sokeria)
kaakaojauhetta 

 
Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin.

Pingota 24-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat toffeen kondensoidusta maidosta.

Kaada kondensoitu maito mikronkestävään astiaan ja keitä sitä mikrossa noin 5-7 min välillä hyvin sekoittaen. HUOM! Varo ylikuohumista, eli tarkkaile mikroa koko ajan!  Kun kinuski on sopivan paksua, kaada se keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin jäähtymään.

Tai jos haluat tehdä pidemmän ja hieman helpomman kaavan mukaan:

Poista purkista etiketti ja laita purkki avaamattomana kattilaan.
Laita vettä niin paljon, että purkki peittyy.
Keitä miedolla lämmöllä kolme tuntia. Lisää keittämisen aikana vettä tarvittaessa.
Anna purkin jäähtyä hieman ennen avaamista.

Aukaise purkki ja kaada toffee keksipohjan päälle.

Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla ja halutessasi ripauksella sokeria.

Pilko yksi banaani toffeen päälle, peitä torttu kermavaahdolla ja pilko toinen banaani kermavaahdon päälle. Vaihtoehtoisesti voit myös pilkkoa kaikki banaanit toffeen päälle ja peittää banaanit kermavaahdolla.

Siivilöi lopuksi vasta juuri ennen tarjoilua kaakaojauhetta tortun päälle ja herkuttele! :)

Mango-persikkajuustokakku

Eilen juhlittiin mun rakkaan pikkuveljeni Esan ylioppilasjuhlia, onnea vielä ihan hirrrmuisen paljon! ♥

Iso kiitos kaikille juhliin osallistuneille sekä meidän juhlia järjestäneille vanhemmille, oli mahtava päivä! :)

Tässä olisi tarjolla olleen mango-persikkajuustokakun resepti!

Kuvat: © Esa Salonen


Mango-persikkajuustokakku

Pohja:
100 g voita
16 kpl Digestive-keksejä


Täyte:
  5-6 liivatetta
tilkka mangotölkin lientä
 
reilu 250 g säilykemangoa tai -persikkaa
(itse laitan noin puolet siitä mangoa ja puolet persikkaa)
200 g vaniljatuorejuustoa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
  1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
2.5 dl Flora Vispiä

Päälle:
3 dl mangososetta säilykemangoista
  3 liivatetta

Murskaa keksit hienoksi muruksi ja sekoita sulan rasvan kanssa. Painele 24-senttisen irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti ja pistä hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Kakusta tulee 24-senttiseen vuokaan tehtynä noin 4 cm korkea.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
 
Soseuta mangot/persikat sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi, ja lisää sekaan sitruunamehu.
 
Vatkaa Flora Vispi + sokerit vaahdoksi. Vatkaa sähkövatkaimella nopeasti sekaan myös vaniljatuorejuusto, maustamaton tuorejuusto sekä mangosose.
 
Purista liivatteista vedet pois ja sulata ne kiehuvaan mangoliemitilkkaan. Valuta se täytteen sekaan ohuena nauhana, samalla hyvin sekoittaen. Kaada seos keksipohjan päälle ja laita hyytymään jääkaappiin.

Kun täyte on tarpeeksi hyytynyt, liota päällisen liivatteet kylmässä vedessä. Soseuta mangot. Sulata liivatteet pieneen tilkkaan vettä tai mangopurkin lientä, ja valuta mangososeen sekaan hyvin sekoittaen. Kaada kakun päälle, ja anna hyytyä mieluiten yön ylitse.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Tämän kakun ja banoffeen lisäksi tarjolla oli:


Mustikkamuffinssit kanelicrumblella


Herrasväen pikkuleivät

Kakunkoriste ylioppilaalle :)

Veljeni yo-kakunkoriste, joka tosin ei päätynytkään kakun päälle 
vaan pöydälle koristeeksi muuten vain :)