perjantai 3. tammikuuta 2014

Sitruuna-valkosuklaafudge

Joululahjaksi tein kolmenlaisia fudgeja, ja niistä parhaiten onnistuivat ehdottomasti nämä sitruuna-valkosuklaafudget. Rakenne oli täydellinen, ja sitruunan ja valkosuklaan yhdistelmä fudgessa sitäkin täydellisempi! ♥


Ohje on Arla Ingmanilta.

Sitruuna-valkosuklaafudge

1 ½ dl hienoa sokeria
1 ½ dl kuohukermaa
1 dl vaaleaa siirappia
1/4 tl suolaa
50 g voita
100 g valkoista suklaata
1 sitruunan raastettu kuori

Sekoita sokeri, kuohukerma, siirappi ja suola paksupohjaisessa kattilassa. Kiehauta ja keitä ilman kantta 15-20 minuuttia. (Huom! Minullakin aikaa kului paljon tuota enemmän, joten älä huolestu vaikkei tuossa ajassa vielä tulisi valmista). Voit testata onko fudge valmista kahdella tavalla. Voit kaataa muutaman pisaran fudgea kylmään veteen. Jos seoksesta pystyy pyörittämään sormissa kiinteän ja kovan pallon, se on valmista Tai sitten voit mitata lämpötilan sokerilämpömittarilla. Fudge on valmista, kun sen lämpötila on 122°C. Aika vaihtelee myös sen mukaan, kuinka suuri kattila on. Muista joka tapauksessa sekoittaa fudgeseosta usein.

 Ota kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä hieman. Leikkaa voi kuutioiksi ja lisää se seokseen. Hienonna suklaa. Lisää myös suklaa ja sitruunan raastettu kuori kattilaan ja sekoita fudgetaikina varovasti tasaiseksi massaksi. Kaada seos vuokaan (kooltaan noin 15x20 cm). Anna jäähtyä. Älä leikkaa paloiksi ennen kuin se on täysin jähmettynyt. Säilytä jääkaapissa.

6 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä. Pitää joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Kokeile ihmeessä, fudgeja parempaa ei oo olemassakaan ;)

      Poista
  2. Näyttää ja kuullostaa tosi hyvältä.
    Tein joulun alla kummitytön kanssa karkkeja, ja olisi tarkoitus jatkaa harjoituksia taas sopivan ajan tullen...
    Tämän vois ottaa testiin, kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! : )) Omatekoset karkit on kyllä ihan parhaita <3 Testaa ihmeessä, sitruuna ja valkosuklaa on aivan ihana yhdistelmä näissä :)

      Poista
  3. Moi! Tein näitä fudgeja ja hyviä tuli :), mutta mikä mahtaisi olla syynä kun se ei jähmettynytkään ja jäi vaan tahmeaksi tahnaksi? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Emma, kiitos viestistäsi :)

      Oi ompa harmi että fudget eivät jähmettyneet! :(

      Mulle tulee ensimmäisenä mieleen, että olisko keittoaika ollut liian lyhyt? :) Tuossa Arla Ingmanin alkuperäisessä ohjeessa keittoaika (15-20 min) on älyttömän lyhyt, mulla meni paljon tuota kauemmin aikaa että siitä tuli valmista ja sellaista ihanan kinuskimaista. Ja käytithän nimenomaan kuohukermaa? :)

      Itse tykkään käyttää lämpömittaria siitä syystä, että olen monta kertaa saanut myöskin aikaiseksi ihan tahmaista fudgea, mutta kun otin lämpömittarin käyttöön niin sen jälkeen on onnistunut hyvin kun on tiennyt tarkasti milloin sen pitäis olla valmista. Siitä syystä mulle tulee se keittoaika ensimmäisenä mieleen :)

      Mutta minäkään en oo vielä mitenkään mestari näitten fudgejen kanssa :D Että jos oot testannut vesilasitestillä tai lämpömittarilla fudgeseoksen olleen valmista, kerma on ollut kuohukermaa ja oot jäähdyttänyt tarpeeksi kauan, niin en valitettavasti osaa sanoa mistä tahmaisuus on johtunut :(

      Hyvä kuitenkin jos maku ees oli kohdillaan! :) Nää on kyllä aivan ihania, meillä tykätään kans tosi paljon. Sitruuna ja valkosuklaa vaan sopii niin hyvin yhteen :)

      Toivottavasti ensi kerralla onnistuvat paremmin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥