sunnuntai 25. joulukuuta 2011

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Pieni täytekakku isänpäiväksi

Hyvää isänpäivää meiän ihanalle iskälle!
Ja samalla kaikille muillekkin iseille!

Meillä herkuteltiin pienellä täytekakulla, jossa täytteenä oli Flora vispiä + vaniljarahkaa, mansikkamarmeladia, persikkaa sekä hitunen Marianne-rouhetta. :p Suklaasydämet ovat kaupasta valmiina ostettuja.


perjantai 30. syyskuuta 2011

Daim-piiras ja suklaaspritsauskokeiluja

Maanantaina oli poikaystäväni syntymäpäivät, joten sehän oli sitten ehdottomasti kakun paikka :)
Onnea vielä ihan hurjasti rakas!♥ 


Kakuksi valikoitui tällä kertaa Hellapoliisin Daim-piiras, jonka leivoin jo päivää aikasemmin jääkaappiin vetäytymään. Ja oli muuten hyvää, mantelijauheella höystetyn mehevän pohjan, välissä olevan vaniljakreemin ja suklaan yhdistelmä oli aivan ihana :p Ainoa miinus oli, että päällisen "kinuski"kastikkeesta tuli niin kovaa, että kakku oli tosi vaikea leikata, eikä ehjiä paloja saanut oikein millään.

Tältä tämä herkku näytti ennen kannen paikalleen laittamista, NAM! Vähän laiskotti, enkä jaksanut rouhia Daimeja, mutta hyvin onnistui näinkin. :D

Illemmalla innostuin spritsailemaan suklaalla koristeita pakastimeen. En oo tässä lajissa mikään mestari... :D Mutta omaan käyttöön kun vain tein, niin eipä tuo haitannut. Oon taas pienen tauon jälkeen saanut tähän suklaahommaan kipinän töistä, kun siellä paljon suklaalla spritsaillaan. 

Tosiaan kun tällä hetkellä opiskelen leipuri-kondiittoriksi oppisopimuksella, isossa tehdasleipomossa. Vihdoin oon siis päässyt toteuttamaan pitkäaikaista unelmaani, eli matka kohti leipuri-kondiittorin ammattia on alkanut :) Työt siellä pienessä ihanassa kahvilassa lopetin elokuun lopussa, ja tää oppisopimus alkoi nyt pari viikkoa sitten.

Tein synttärisydämiä, jotka oli tarkoitus laittaa tuohon kakkuun koristeeksi, mutta jotka sitten tietysti unohtuivat pakastimeen H-hetkellä :(






 Loppujen lopuksi (ja suklaan lopuksi) kävi niin, että kakkukin sai osansa mun suklaapursottelusta, kun oikein pääsin vauhtiin. :D


Tässä vielä se ohje, suoraan Hellapoliisilta kopsattuna:

Daim-piiras

Pohja:
2 munaa
2 dl ruokokidesokeria
1/2 dl juoksevaa margariinia
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl (=50 g) mantelijauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa

Vuoan jauhottamiseen:
juoksevaa margariinia
50 g DrOetker hasselpähkinälastuja (itse jätin pois)


Täyte:
1 1/2 dl vanilliinikreemijauhetta
3 dl vettä tai maitoa
100 g Daimia rouhittuna


Pinnalle:
100 g Daimia
1/2 dl kermaa


Koristeeksi:  
50 g Daimia murustettuna

Vaahdota munat ja ruokokidesokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää joukkoon juokseva margariini, sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito.

Voitele ja "jauhota" hasselpähkinälastuilla halkaisijaltaan noin 24 cm kakkuvuoka.
Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin parikymmentä minuuttia.
Kumoa piiras vuoasta ja leikkaa se kahteen osaan.

Valmista täyte sekoittamalla vanilliinikreemijauhe ja vesi/maito sekaisin, anna vetäytyä hetki.
Murusta Daimit.
Levitä vanilliinikreemi piiraspohjalle, ripottele päälle murustetut Daimit.
Nosta päälle toinen piiraspohja.

Keitä kasarissa Daimista ja kermasta sakea kinuskikastike. Voit murustaa Daimin, jolloin se sulaa nopeammin.

Levitä kinuski piiraan päälle. Rouhi koristeeksi Daimia.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Omena-kanelipiirakka

Veljeni synttäreille leivottiin äidin kanssa tämmöistä pullapohjaista omena-kanelipiirakkaa mummoni vanhalla ohjeella. Iiiiiiiiiiihanaaaaa ♥ !

Tämän piirakan ohje on valitettevasti kuitenkin salaisuus. ;)


Mansikkatäytekakku ilman mansikoita :D

Tässä piti olla kuva pikkuveljeni syntymäpäiville tekemästäni mansikkakakusta, mutta koska mansikat olivatkin yön aikana pilaantuneet, on tässä kuva kakusta jossa on kaikki jäljelle jääneet hurjat kolme mansikkaa :D


keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

6 x rahkapiirakka, lakkahillo-ristikolla

Toissapäivänä tein töissä tilaukseen 6 kpl pieniä rahkapiirakoita. Tilaajan toiveena oli päälle ristikot lakkahillosta, ja se osoittautuikin TOSI vaikeaksi. Se hillo oli niin löysää, että se oli ihan mahdotonta pursottaa! Valui vaan pursottimesta ennen aikojaan miten sattuu, ja sai olla supernopea ettei kaikki hillo valahtanut kerralla piirakan päälle. Arrrgh :D

Onneksi silti melko suoria viivoja sain aikaiseksi... : D

Uuniin menossa...

 Olin varma että hillo uppoais täytteen sekaan paistettaessa, mutta se yllättikin positiivisesti: ei uponnut kuin ihan vähäsen, ja jäikin vastoin odotuksia ihan hyvin näkyviin. :o

Muutamassa piirakassa hillo tosin levisi hieman paistamisen aikana, kun taikina kohoili. :(

...ja uunista tulossa.

Tässä päivän parhaiten onnistunut : )

torstai 30. kesäkuuta 2011

Mokkatäytteiset herrasväenpikkuleivät, jotka olivatkin odotettua kovemman työn takana :D

Väkersin töissä tilaukseen mokkatäytteisiä herrasväenpikkuleipiä reilu 40 kpl. Ovat muuten hyviä ;)

Nää ei ole mitenkään vaikeita tehdä, paitsi silloin kun kaikki tuntuu menevän pieleen... :D

No, kaikki alkoi ihan hyvin. Keksit onnistuivat hyvin, ja pitivät muotonsa paistuessaan, että ei tarttenu lisäillä jauhoja. Mutta sitten lopputaikinaa kauliessa olin hieman ajatuksissani, ja tein niistä vahingossa liian ohuita, jonka seurauksena se pellillinen sitten paloi kokonaan... Pelkäsin jo, että nyt nää ei riittäiskään, vaan pitäs tehdä uus taikina. Harmitti. Mutta onneksi riittivät, huolimatta yhdestä palaneesta pellillisestä!

Ei ne kaikki onneks kärtsänneet!

Täyttäessä sitten onnistuin saamaan muutaman keksin rikki. Jee, sehän tästä nyt vielä puuttuikin! :D Onneksi keksejä oli silti varalla vielä niin paljon, että siitäkin huolimatta sain tarvittavan määrän tehtyä.

Onnekkaita ehjänä säilyneitä.

 Seuraavaksi päänvaivaa aiheutti koristelu. Toiveena oli valkoinen vinoviiva tomusokeri-vesi -kuorrutteella, ja samanlainen viereen suklaalla. No, sulatin suklaan, ei siinä mitään ongelmaa. Mutta sitten piti keksiä, että milläs saadaan sitä sitten nätisti keksin päälle! Ei oikein ollut mitään sopivaa. Kokeiltiin tehdä leivinpaperista pursotuspussia, mutta ei muistettu miten ne taitokset oikeen meni, fail. :D 

Seuraava ongelma oli, että olin laittanut suklaan HIEMAN jähmettymään jääkaappiin, ja hups -se olikin jämähtänyt kokonaan. Ei tullut Tupperwaren pursotuspussista ulos millään.

Ei muutaku uuestaan mikroon, jossa se meni sitten taas liian löysäksi. Päätin odottaa, että se huoneenlämmössä jäähtyisi tarpeeksi ...mutta tarpeeksi odoteltuani tulin siihen tulokseen, et siin menis koko päivä. Siispä takaisin jääkaappiin, mutta tällä kertaa vartioin visusti vieressä ;D Sitten se jäähtyikin juuri sopivaksi.

Tupperin pursotuspussi oli ihan sotkussa, joten vaihdettiin kertakäyttöiseen pursotuspussiin -ja se oli sen päivän paras ratkaisu! Sen päähän sai leikattua sopivan pienen reiän, josta suklaata tuli just sopivasti.  

Huh! Meinas jo epätoivo iskeä :D

Vihdoin toimiva ratkaisu !

 Sitten pääsin vihdoin koristelemaan! Valkoset raidat tein kaupan valmiilla sokerikuorrutteella, ja tummat sillä kovan onnen suklaalla... :D Keskityin niin kovasti, että huomasin pidättäväni hengitystä aina pursottaessa, mistä seuras sitten kamala päänsärky. Kertakaikkiaan loistava päivä :--D


Olis näistä voinut parempiakin tulla, mutta oon kuitenkin ihan tyytyväinen.

Koko armeija kasassa vihdoinkin.

Sulatettua suklaata jäi ylimääräistä, joten harjoituksen vuoksi ajattelin koristella ylimääräisiä keksejä muutaman. En oo muistaakseni koskaan ennen suklaalla mitään koristellut, joten tämä tilaisuus oli käytettävä hyväksi! Hauskaa puuhaa -kunhan vain suklaa on tarpeeksi jäähtynyttä, eikä liian kovaa ;)

Spesiaalit.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Elämäni ensimmäinen kermaton täytekakku

Tein tänään töissä kolme pientä täytekakkua, tässä niistä yksi: kermaton hedelmäkakku 10-vuotissynttäreille. Koskaan ennen en oo kermatonta täytekakkua tehnyt, joten tää olikin ihan uus kokemus :)

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Tomaatti-mozzarellapiirakka

Pitkään jo oon haaveillut tomaatti-mozzarellapiirakasta,
ja nyt vihdoin sain aikaiseksi toteuttaa sen!

Sisällä oli kyl jo valmiiksi ihan tarpeeks lämmintä tällä helteellä, mutta oli ihan pakko päästä tämä piirakka tekemään, joten uuni päälle lisää lämpöä tuomaan kaikesta huolimatta... :D


Alkuperäinen ohje on Hellapoliisilta.
Tässä ohje kuitenkin sellaisena kuin minä tein:

Tomaatti-mozzarellapiirakka

Pohja:
1 dl perunasosejauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
1 dl kylmää vettä
½ tl suolaa
basilikaa

Täyte:
1 pkt (n. 125 g) mozzarella-juustoa viipaloituna
n. 4 keskikokoista tomaattia ohuina viipaleina
1/2 ruukullinen basilikaa silppuna
2 dl kermaa
1 dl maitoa
3 munaa
reilu 100 g mozzarella-juustoraastetta
reilu ½ tl suolaa
kuivattua basilikaa ripaus
 mustapippuria ripaus

Sekoita perunasosejauhe, vehnäjauhot ja leivinjauhe, lisää joukkoon kylmä rasva ja sekoita ryynimäiseksi.
Lisää vesi ja sekoita sen verran, että saat taikinasta tasaisen.

Taputtele taikina halkaisijaltaan noin 30 senttisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla. Nosta hetkeksi kylmään.

Viipaloi pinnalle mozzarella, viipaloi myös tomaatit ja silppua basilika.
Ripottele tomaattien päälle vähäsen mustapippuria. (Varo laittamasta liikaa!)

Sekoita keskenään kerma, maito, munat ja juustoraaste + mausteet, ja kaada seos muiden täytteiden päälle.

Paista 200 asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 40 minuuttia.

Koristele jäähtynyt piirakka tuoreella basilikalla.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Mansikka-banaani -täytekakkuja ylioppilasjuhliin

Sain suuren kunnian leipoa täytekakkuja ystäväni pikkusiskon huomisiin yo-juhliin. Paljon onnea vielä Mariannalle! : )

Lisäksi tein myös mango-juustokakkuja, mutta ne saadaan kuvattua vasta huomenna, joten niistä juttua sitten myöhemmin kunhan saan ne kuvat käsiini.

Näihin kaikkiin kakkuihin tuli täytteeksi mansikkaa + banaania, ja vaniljakreemiä sekä diplomaattikreemiä (eli kermaa plus vaniljakreemijauhetta).

Gluteeniton versio.

6 munan kakku.

Sama kakku päältäpäin katsottuna.

12 munan kakku, kääretorttupohjista tehty. Kolo keskellä on lakkikoristetta varten, joka tulee kakun päälle vasta huomenna ennen tarjoilua. Ei siis mikään sen kummempi :D Koristeen kanssa tästä kakusta tulee kuva myöhemmin.

Lisäys 6.6. klo 21:41.

Tässä olisi nyt itse sankarin juhlapöydästä nappaama kuva tästä samaisesta kakusta koristeen kanssa.
Kiitos paljon kaikista kuvista, mitä sain :) !

Käpyleivoksia töistä

"Moi, me ollaan siiliperhe!"

tiistai 31. toukokuuta 2011

Mokkatäytteiset pikkuleivät

Töissä väkersin tällaisia ihania mokkatäytteisiä keksejä tilaukseen. 
Ja olivatpa muuten hyviä, voin sanoa :D

Nammmm !

maanantai 2. toukokuuta 2011

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Hedelmätäytekakkuja 60-vuotis -juhliin

Mun eilinen pitkäperjantaini ja tämä lauantaiaamu vierähtivät mukavasti lempparipuuhani parissa, nimittäin täytekakkujen :) Lisäksi eilen leipaisin myös edellisessä kirjoituksessani olleet viipalekeksit.

Kiitokset vielä Raijalle ja muille tästä suuresta kunniasta, että pääsin teille kakut väsäämään, oli hurjan ihanaa tehdä näitä ja nähdä teitä pitkästä aikaa! :)

Täytteenä näissä kaikissa kakuissa on diplomaattikreemiä (vaniljakreemijauhetta + kermaa) ja vaniljarahkaa + persikoita ja mansikoita. Ja joka toisessa välissä on vaniljakreemiä + säilykehedelmiä. Pursotukset ovat Flora vispiä.

 




Tämä kakku oli gluteeniton.



Tämän ja alimmaisen kakun koristelussa jouduin monessa kohtaa oikaisemaan, ja tekemään tosi nopeasti, kun meinas aika loppua kesken. Nooo, nää meni sitten viimeisinä tarjolle, niin nou hätä. ;D

Märtan suklaaviipalekeksit ja vaaleat keksit

Sain suuren kunnian leipoa ystäväni äidin syntymäpäiville kaksia erilaisia keksejä, tummia ja vaaleita, kumpaakin laatua reilu 100 kpl. Onnea vielä synttärisankarille! :)

Lisäksi sain kunnian tehdä juhliin täytekakut. Mutta niistä lisää seuraavassa kirjoituksessani ;)

Tässä ensteksi tummat keksit. Ohje on kirjasta Seitsemän sortin leivonnaiset ja löytyy sieltä nimellä Märtan suklaaviipaleet.



Märtan suklaaviipaleet 
(n. 60 kpl)

200 g margariinia tai voita
2½ dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 kananmuna

Voiteluun ja koristeluun:
1 kananmuna
raesokeria

Sekoita kaikki ainekset notkeaksi taikinaksi.
(Margariinin voi sulattaa).

Jaa taikina 6 osaan ja leivo ne tangoiksi. Nosta tangot leivinpaperoidulle pellille. Taputa kevyesti matalammiksi. Voitele tangot rikkivatkatulla munalla ja ripottele pinnalle raesokeria.

Paista uunin keskitasossa 200 asteessa noin 15 min.

Leikkaa tangot LÄMPIMINÄ vinoiksi, noin 2 cm leveiksi viipaleiksi.
(Jos keksit kerkiävät jäähtyä, on vaikea enää saada leikatuksi siistejä paloja).

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Lisäksi leipaisin wilhelmiinojen tapaisia vaaleita keksejä :-)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Töistä tilauspikkuleipiä

Sain tänään pomoltani luvan laittaa tänne kuvia töissäkin tekemistäni leipomuksista,
joten tässäpä hieman kuvasatoa sitten! :)



maanantai 28. maaliskuuta 2011

Mansikka-mustikka -täytteisiä tuulihattuja ristiäisiin


Eilen oli serkkuni lapsen ristiäiset, jonne pääsin leipomaan tuulihattuja : ) Tuulihattuja oon viimeksi tehnyt joskus talouskoulussa, eli viimeisimmistä on aikaa varmaan jo neljäkin vuotta, joten olipa kiva päästä pitkästä aikaa näitä tekemään! Nää on aina niin erilaisiakin tehdä kuin mitä leipomukset yleensä.

Tältä ne näytti vielä pellillä, mä niin toivoin että ne olis tuon muotonsa pitäneet...


...mutta eipä niin sitten käynyt taaskaan, ja kyl mä sen jo tiesinkin että turhaan odotan :D Tuli jos minkänäköisiä ja -kokoisia. Kivoja silti tuli, ja kelpasivat juhlijoille! Nää onnistuivat yllättävän hyvin, olivat just niin onteloisia ja hyvin paistuneita kuin kuuluu ollakkin.


Melkeen kaikki meni! Muutama jäi, joten kummitäti pakkasi ne mulle kotia mukaan herkuteltavaksi :)


Tuulihatut
(noin 60 pienempää tuulihattua)

200 g margariinia tai voita
4 dl vettä
200 g (n. 3 dl) vehnäjauhoja
6 kananmunaa
(pari rkl sokeria)
(vajaa ½ tl leivinjauhetta)

Laita kattilaan rasva ja vesi. Kuumenna niin, että rasva sulaa. Kun rasva on sulanut, ota kattila levyltä ja lisää kerralla koko jauhomäärä. Sekoita sähkövatkaimella, kunnes vesi imeytyy jauhoihin.

Kuumenna uudelleen, koko ajan hyvin sekoittaen. Älä kuitenkaan keitä. Tässä vaiheessa sekoitin itse käsivatkaimella, koska en halunnut sähkövatkaimen kuumentuvan (ja kenties hajoavan) suotta kattilasta tulevassa höyryssä. Sekoita, kunnes taikina alkaa irrota kattilan reunoista muuttuen pallomaiseksi.

Ota kattila pois levyltä, ja anna jäähtyä niin etteivät munat saostu kun ne lisätään taikinaan.

Enää ei kuumenneta mitään. Lisää munat yksitellen taikinaan, koko ajan voimakkaasti sähkövatkaimella vatkaten. Tässä vaiheessa voit myös lisätä sekaan vähän sokeria, jos teet makeita tuulihattuja etkä suolaisia. Leivinjauhe ei ole tarpeen, mutta varmistaa kohoamisen. Jos haluat sitä käyttää, vatkaa se taikinan joukkoon viimeisen munan kanssa samaan aikaan.

Kun vatkaat munia taikinaan, saattaa taikina nopeasti kiivetä sähkövatkaimen vatkaimia pitkin ylöspäin. Itselleni ainakin kävi niin, jouduin vähän väliä kaapimaan taikinaa lusikalla alaspäin. Se on normaalia, joten älä säikähdä.

Nosta valmiista taikinasta kahdella lusikalla nokareita pellille, tai pursota. Jos teet leivoksia, voivat nokareet olla hiukan isompia kuin cocktail-paloiksi tarkoitetut.

Juuri ennen uuniin laittamista voit ripsauttaa leivinpaperin päälle vajaa pari rkl vettä. Se pehmittää tuulihattujen pintaa paistuessa, sekä edistää kohoamista.

Tuulihattuja paistetaan 200 asteessa noin 30 min.
Jos teet pienempiä, kuten minä, paistoaika oli kuitenkin vain vajaa 20 min.

Tuulihatuissa tärkeää on, että uuninluukkua EI SAA AVATA kertaakaan kesken paistamisen, muuten ne lässähtävät samantien. Vasta sitten, kun tuulihatut ovat kauniin vaalean kullankeltaisia, ryhtinsä säilyttäneitä ja niiden pinta ei enää "poreile." Valmiit tuulihatut ovat hyvin keveitä ja sisältä lähes onttoja, sillä paistumisen aikana taikinassa oleva vesi höyrystyy ja tekee hatut "ontoiksi." Onteloiden sisäpinnat saavat jäädä hiukan kosteiksi.