perjantai 3. syyskuuta 2010

Omena-ansa

Tämä on yksi parhaista omenapiirakoista joita tiedän!! :)

On tosi herkkua, varmaan muhevin ja mehevin omppupiirakka mitä tiedän, täytteeseen tulevan rahkan ja pohjataikinaan tulevan vaniljajogurtin ansiosta. Näin syksystä, kun omasta puustakin alkaa saada omenoita, niin omppupiirakat on kyllä ihan must.♥

Ohje on napattu alunperin Pirkasta, mutta olen tähän kirjoittanut omani, hieman muokatun versioni.

Tarkoituksena oli tuohon kuvaa varten saada vaniljakastike nätisti, mutta se olikin vähän liian löysää ollakseen kuvauksellista... :D

Mutta ajatus on tärkein!


Omena-ansa

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 dl juoksevaa tai sulatettua margariinia


Puoleen pohjataikinasta lisätään:
1 prk (n. 150 g) vaniljajogurttia
1 muna

Päälle:
1/2 l omenakuutioita (esim. Granny smith)
kanelia
1 tlk maitorahkaa
1 tlk Valion vaniljarahkaa
1 dl sokeria
2 munaa

Pinnalle:
1/2 pohjataikinan muruseosta

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon juokseva margariini. Jaa seos kahteen osaan ja sekoita toiseen puoleen taikinasta jogurtti ja kananmuna. Kaada se puoli taikinasta, johon jogurtti on lisätty, piirakkavuokaan (halkaisija vähintään 30 cm ja korkeus 4 cm).

Kuori ja kuutioi omenat. Ripottele omenakuutiot pohjalle.

Sekoita keskenään rahkat, kananmunat ja sokeri. Ripottele omenakuutioiden päälle kanelia oman maun mukaan (eli mulle toooosi paljon!).

Levitä rahkaseos omenakuutioiden päälle. Ripottele pinnalle loput pohjataikinan muruseoksesta.
Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Tarjoillaan kokonaan jäähtyneenä.

15 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan ihanan mehevä ohje!
    Mieli tekis tätäkin leipoa, mutta se ikuisuus ongelma: Kuka ne kaikki söis..?

    VastaaPoista
  2. Tähän ansaan saattanee jäädä koukkuun? :D

    VastaaPoista
  3. Nam, tein eilen itsekin vähän saman tapaista piirakkaa, mutta vaan koko pellillisen. Tämä näyttää hyvältä! :)

    VastaaPoista
  4. Kakkuja, leivoksia, piirakoita ja kaikki niin suussa sulavan näköisiä! Tuota omppu-ansaa täytyy kyllä kokeilla, vaikutta helpolta ohjeelta,, siis vaikuttaa, vaan kun tekijäksi ryhtyy sellanen taikina-peukalo kuin minä, niin lopputulos voi olla jotain muuta, mutta yritän :)

    VastaaPoista
  5. Näyttää kyllä et maistuu!! =)

    VastaaPoista
  6. Nammmm ihan mahtavan herkullisen näköstä piirakaista!

    VastaaPoista
  7. Voi jestas, tämän se täytyy olla, juuri mitä minä olen etsinyt, voi saisinkohan kopsata ♥♥♥
    Herkullinen takuulla!

    VastaaPoista
  8. tuossa täytteessä mielestäni liikaa tuota vaniljakreemijauhetta, vaikea levittää piirakan päälle kun oli niin "tönkköä". 1/2 dl varmaan riittäisi.

    VastaaPoista
  9. Vaikuttaa kyllä kerrassaan herkulliselta!!!

    VastaaPoista
  10. Nyt tuli kyllä vastaan NIIN hyvännäköinen kakku, että pakko ottaa resepti ylös! NAM

    VastaaPoista
  11. Rahka sopii kyllä erinomaisesti omenapiirakkaan!

    VastaaPoista
  12. @ Sumi: Ihanan mehevää on todellakin! Ja haha meillä on kans aina sama, "kuka ne kaikki sitten syö?" kun miettii miten paljon kaikkea ihanaa haluaiskaan kokeilla :--D

    @ Tanja: Juu! Todellakin voi jäädä pahasti koukkuun, kannattaa varoa ; D

    @ Laura: Oih, koko pellillisen, ihanaa ! Siinä riittääkin hetkeks herkuttelemista :-) Ja kiitos! Hyvää tämä myös onkin, sen lisäksi että vaan näyttää siltä.

    @ Oman onnen seppä: Kiitos kaunis : )) Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Oon ihan varma että sinäkin onnistut loistavasti, tämä ei tosissaa ole vaikea ohje : )

    @ Pampula: Kieltämättä! :D

    VastaaPoista
  13. @ Noora: Kiitos! Voin kertoa, että sitä se myöskin on :>

    @ Seijastiina: On herkullista, kyllä<3 Suosittelen kyllä kokeilemaan, jos omppuleivonnaisista tykkää!

    @ Anonyymi: Kiitos paljon mielipiteestäsi! Harmi, että on tullut liian tönkköä :( Itselläni ei ollut moista ongelmaa, täyte oli sen sijaan jopa liiankin löysää vielä. Mutta, mä kun tuota vaniljakreemijauhetta niin rakastan, niin laitan sitä kyllä varmasti moneenkin paikkaan niin paljon että muita hirvittää :--D Mutta ottakaa muut Anonyymin viestistä vinkkiä! Ehkä sitä ei tosiaan kannata niin paljoa laittaa, kuin mitä mä olen laittanut :> Vähemmälläkin varmasti selviää.

    @ Anne: Ja herkullista myös on ; )

    @ Mira: Sepä kiva, että löytyi mieleinen resepti! Nappaa ihmeessä itellesi talteen, koska tää on vaan aivan ihanaa herkkua<3 Suosittelen!

    @ Ranja: Niin sopii munkin mielestäni. Rahka-omenapiirakat onkin mun suosikkilistani kärkipäässä :)

    VastaaPoista
  14. Missä tässä on vaniljakreemijauhetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon poistanut sen kokonaan reseptistä, koska sitä ei tarvitse :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥