perjantai 8. toukokuuta 2009

Raikkaat raparperileivokset

Aivan ihanaa keväistä herkkua! Vanilja, rahka ja raparperi ovat herkullinen yhdistelmä. Ihanan mehevä piirakka, josta saa leikattua kauniita leivospaloja.

Ohje Kodin Kuvalehden sivuilta.



RAIKKAAT RAPARPERILEIVOKSET

(n. 20 palaa)

Taikina:
175 g voita tai margariinia
1½ dl sokeria
1 keltuainen
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
1 valkuainen

Raparperitäyte:
500 g raparperia
1 dl sokeria
½ dl vettä
1 rkl perunajauhoja (+ n. 1 dl kylmää vettä)

Rahkatäyte:
500 g rahkaa
1 prk (2½ dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria
1½ dl sokeria
¾ dl ohrakasta (tai perunajauhoja)

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muut aineet paitsi valkuainen. Sekoita murumaiseksi taikinaksi.
Ota reilu kolmannes taikinasta erilleen. Sekoita suurempaan taikinamäärään valkuainen.

Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratun vuoan (noin 25x30 senttiä) pohjalle.

Paloittele raparperi. Keitä paloja sokerin ja veden kanssa 5–10 minuuttia. Sekoita perunajauhot noin desilitraan kylmää vettä. Kaada seos ohuena nauhana raparperien sekaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos on sakeaa. Jäähdytä hyvin.

Levitä raparperiseos vuokaan taikinapohjan päälle.

Sekoita rahkatäyteen aineet ja levitä se varovasti raparperin päälle. Murustele pinnalle loppu taikina.

Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 1 tunti 15 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa leivospaloiksi.

17 kommenttia:

  1. Namilta vaikuttaa :) Raparperi on aina hyvää

    VastaaPoista
  2. Ihanalta vaikuttaa tämä! Söin juuri viikonloppuna raparperipiirakkaa ja oli kyllä hyvää :) Tätäkin ohjetta vois kokeilla kyllä, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Mahtava, menee testattavaksi pian! :)

    VastaaPoista
  4. Varmasti ihana resepti,täytyy kokeilla jos vain jostain raparpereja saisi....

    VastaaPoista
  5. Nam nam nam. Mä en vielä ole päässyt raparpereiden kimppuun, vaikka ne olis jo sen verran pitkiä että vois käyttää. Kohta täältäkin alkaa taas kokeiluja tuleen.

    VastaaPoista
  6. Namskis, vaikuttaa tosi ihanilta leivoksilta, pitää kokeilla pikemmiten! Laitoin juuri blogiini 'lemppari raparperiohjeesi' mielipidekyselyn ja juuri tällaisia vinkkejä sinne kaipaisin :).

    VastaaPoista
  7. Miustakin on tosi kivaa päästä taas ulkomaille. :D Toivottavasti pääsisin leipomaan. Siitä ei vielä ihan varmuutta oo. Kysäsin siltä työnantajalta, että mitä miun ois määrä siellä tehä. Hää sano, että näyttäävät miulle ensiks mitä kaikkee heidän leipomossaan tehdään, ja sitten voijaan yhessä päättää mikä miulle soveltuis parhaiten.

    Kivoja raparperileivoksia oot tehny. Nom nom. :)

    VastaaPoista
  8. Viikonloppuna pitäisi kokeilla leivoksien tekoa.. Tossa rahkatäytteessä, vatkasitko ton vaniljakastikkeen vai sekoititko sen rahkan joukkoon ihan vaan suoraan purkista?

    VastaaPoista
  9. Varmaan tosi hyvää. Raparperitäytteen kanssa voisin kyllä itse huijata ja ostaa valmista sosetta. :)

    VastaaPoista
  10. Niih kyllähän ne saksaa Saksassa puhuu. :D Detmold sijaitsee siis läntisessä Saksassa. Kyllähän mie sitä jotenkii puhun. Oon lukiossa kaks vuotta sitä opiskellu ja yhen vuoden vaihdossa ollessani. Mut en todellakaan puhu mitään täydellistä saksaa. Jos ne miua ymmärtää niin oon ihan onnellinen. :D Kielitaitoahan sinne on työn ohessa lähetty kartuttamaan. :)

    VastaaPoista
  11. Kuullostaa tosi herkullisilta!:P

    VastaaPoista
  12. Hyvännäköistä, kokeiluun menee ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  13. Kuulostaa ihanalta tämä piirakka! Kovin odottelen että raparperini tuolta kasvaisivat (jos kasvavat tänä vuonna lainkaan) ja pääsisin leipomaan piirakkaa (=

    VastaaPoista
  14. Kyllä oli hyviä! =D

    VastaaPoista
  15. Täältä löytyikin hyvä ja rahkainen leivonta ohje! Tätä pitääkin testata, mutta raparperin tilalle laitan kyllä jotakin muuta näin pääsiäisen aikaan! Tervetuloa vastavierailulle blogiini. Pitää vielä käydä täällä katselemassa ajan kanssa muitakin tekstejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä todellakin on aivan ihana resepti, suosittelen! :) Ja varmasti sopii raparperin tilalle mikä tahansa muukin, voiskin itsekkin kokeilla joskus jollakin muullakin kuin raparperilla :)

      Ja minä poikkean toki vastavierailulle, kiitos paljon sinulle visiitistäsi tänne ja teretulemasta uudelleenkin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥